perjantai 9. elokuuta 2013

✞ Picfic # Mysterious Key part one

Moikkamoii !

oon aina luullu et ei voi olla väsyny ku postaa Elikäs siis, olin tänään kuvaamassa teille draamiksen ensimmäisen osan. Oon ideaan suht tyytyväinen, ja toteutukseen, mutta laadussa on parantamisen varaa.

Toivoisin teiltä rakentavaa kommenttia, en siis haukkumista.
:3


XXX

Se tapahtui kun olin 1-vuotias, olin vielä aika oppimaton, en osannut kävellä tai sitten sanoa sanaakaan. 
Monet ajattelisivat kuolemasi jälkeen; 'Mitä tuollainen vauva muka tajuaisi ?' , 'Eihän hän edes kerinnyt tuntea äitiään'. Voisin väittää kaiken olevan täysin toisinpäin. 
Minä kyllä muistan sinut, muistan jokaiset päiväni kanssasi, aivan pikkuruisesta tähän päivään. Taino, vuodenhan kerkesin olla kanssasi.
Kyllä sen huomaa kun yhtäkkiä se joka ruokkii ja hoitaa sinua katoaa elämästäsi vilkkuvavaloisen autonkyytiin, eikä palaa enää takaisin.




16 päivää myöhemmin me hautasimme sinut


Muistathan Editin? Hän lupasi pitää huolta minusta, toisinkävi, hän alistui käyttämään huumeita ja kuoli varhain 29-vuotiaana.

Silloin minä muutin sijaisperheeseen, jossa asioiden piti olla hyvin..

Toisin kävi, perheessä olivat aika huonot elinolosuhteet, taino, voisivathan ne jollekulle vähävaraisemmalle kelvata, mutta minulle se ei sopinut, joten minut siirrettiin toiseen asuntoon.

NYKYAIKA

On hassua kuinka jotkut asiat vanhenevat, ja jotkut vain pysyvät samanlaisina. Tuntuu kuin puu josta risti haudassasi on käytetty vain tuorentuisi päivä päivältä. Toisin kuin maa sen ympärillä alkaa kuihtua..

Saavuin tänään haudallesi, nyt siitä on tasan 16 vuotta ja 16 päivää kun hautasimme sinut tänne. 

Täytyy myöntää, että olen pärjännyt loppujenlopuksi ihan hyvin, mutta..

Kyllä lapsi tarvitsee äitiään

Toin sinulle kukkia, ne ovat roosan värisiä, niistähän sinä pidit ? Tai niin mummi minulle sanoi.

Muistatko tämän puun ? Se oli silloin vain 5 metriä korkea, nyt se ylettää jo taivaisiin, heh

Minulle tuli mieleen eräs laulamasi laulu

Jos nyt sallinet lasken kukat hetkeksi alas..

 Lapsi kitaraansa soitti, 
musiikkinsa vapautti,
kerran sävel kerran toinen,
musiikkinsa kaunokainen

Lapsi pieni kitaraansa,
iltayöstä nukkumaanha,
uneen nukahti


Anteeksi, en voi jatkaa..

Muistin vasta kuinka hankalaa..

On muistella jotakin näin tärkeää

Jokatapauksessa, vaikka minä kuinka haluaisinkaan, en voi palauttaa sinua, mutta voin antaa sinulle jotakin sinne

Äiti, minä jään muistamaan sinua aina ja ikuisesti hyvällä.

Valitettavasti minua odotetaan kotona, joten on pakko mennä, nähdään taas pian äiti

?: 'Hei sinä siellä!'

Blueberry: 'K-kuka... ?'

?: 'Minä, anteeksi äkillinen esiintuloni'

Blueberry: 'Mitä kummaa...'


?: 'Minulla on sinulle eräänlainen lahja, ei kysymyksiä'

Blueberry: 'M-minulle.. ?'

?: 'Tulen lähemmäs.'

Blueberry: >.<


?: 'Tosiaan...'

?: 'Krhmm.. '

?: 'Pyydän sinua vastaanottamaan tämän vaatimattoman lahjan, ilman kysymyksiä tai ihmettelyjä'

Blueberry: 'Mutta kuinka..'

Blueberry: 'Miksi juuri minä?'

xxx


Öääääh, mulla ei oo oikeen mitään muuta sanottavaa, kuin että ihanaa jos joku jaksoi edes hitusen nauttia tuollaisest kakkalaadusta ;-;

xoxo,

ruth



27 kommenttia:

  1. APUA APUA APUA ;-----; RUTH EI, IHANA KUOLEN APUA SAIT MUT MELKEEN ITKEMÄÄN APUA IHANA ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
  2. JATKOA JA SASSIIN. No niin, mee nyt kuvaamaan jatkoa ja HETI, eikä 15. päivä! >_<

    VastaaPoista
  3. Apua ;; o ;;
    Tää on oikeesti todella upea tarina ! Laadussa ei ole moitittavaa, nukkejen asennot on monipuolisia ja realistisia. Tarinan kerronta onnistui hyvin, kirjoitit sen hienosti ja monipuolisesti. Juoni näyttää todella kiinnostavalta, ja en todellakaan jaksaisi odottaa seuraavaa osaa ! ;3
    Jatka nopeesti, kertakaikkiaan upeaa. ♡

    VastaaPoista
  4. Täähän oli just ihana! c: Jatkoa ja pian :3

    VastaaPoista
  5. APUA ihanaaaaa!! :3
    Jatkoa nopeasti C:

    VastaaPoista
  6. tää oli ihana! jatkoa tosi pian :)

    VastaaPoista
  7. Oikeeesti <3 Melkein itkin. Tunsin kyynelten tulevan <3 ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ <33 Oon sanaton <3

    starpullip.blogspot.fi

    VastaaPoista
  8. Tää oli surullinen TT^TT <3 ja silti herätti mun mielenkiinnon, et mistä tossa avaimessa nyt on kyse ? toteutus oli tosi selkee, mikä on aika harvassa draamiksessa enää, joten siitä kiitos ja kumarrus ja arvostus sinulle u.u Jatka pian tai syön sut murr

    VastaaPoista
  9. Oi, tää vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta! owo
    Mä odotan hyvin suurella innolla jatkoa!
    Tosi hyvä, aloitus oli sopivan pohjustava muttei kestänyt liian pitkään. ^^

    dollsareonline.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Ihana,ihana,ihana ♥ Aivan ihana ja täydellinen kt ♥ Miks sä oot kaikessa nii hyvä? 3; Mäki haluun olla D; ♥

    VastaaPoista
  11. Täydellineeen! ♡♥♡♥ rakastan! JATKOA HETIII!!!

    VastaaPoista
  12. ; n ; Ihanaaa ♥ melkee itkin tossa missä BB lauloi sen äidin haudallla :'C Jännän kuulonen juoni, jatkathan pian!? :3

    + Toi teippiristi oli eeppine 8'D

    VastaaPoista
  13. OOOOHH!! Oh snapeti snap! Täähän oli ihan suorastaan täydellinen alotus tarinalle! Uskon että tästä tulee jänskä! ♥ tästä tarinasta EI voi olla tykkäämättä! Sun nuket on edelleen vaan niin nam ♥ Tee niin pian jatkoa kun pystyt! ♥♥ > w <

    VastaaPoista
  14. Uih. Sanat oli sommiteltu huolella.. - hetkonen! ala laulujenn kirjottajaksi! O_O
    niin siis.. Laatu olisi toki voinut olla parempi, mutta se ei pilannut herkkää tunnelmaa. Kaunis pieni tarinan alku, henkilökohtaisesti tykkään tämäntyyppisistä tarinoista. Mutta jotenkin tuo herkkä tunnelma yht'äkkiä katkesi tuon 'salaperäisen lapsen' esilletuloon, ja se jäi ehkä hieman vaivaamaan :/
    Mutta tarina, sommittelut (jäätelöä;)) ja kaikki oli kokonaisuutena kuvattu kivasti :3 ♥ Love it

    VastaaPoista
  15. Ihana, aloin itkemään kun lukiessani kuuntelin jotain tosi surullista musiikkia ja äwäwääää...

    Jatkoa odotellessa :)

    VastaaPoista
  16. Ihana ^^ Ja laatu on: ♥

    • http://littledollsland.blogspot.fi/ •

    VastaaPoista
  17. Ruth, tää oli täydellinen. Suotta valitat laadusta, laatu oli oikeesti tosi ihanaa. Tarina ei ollut mitenkään sekava, oli mukava lukea, sekäö kuvat olivat juuri oikeista kuvakulmista otettuja. Voisin kehua ties kuinka kauan, mutta kun muut on jo sanonu kaiken, mitä haluaisin sanoa, niin saat tyytyä tähän.

    Jatkoa odotan ihan ylipaljon, tää oli mahtavuutta. Jatka kuvatarinoiden tekemistä lapsi hyvä! <3

    VastaaPoista
  18. Laatu ei todellalaan ole huonoa ~ täytyy kyllä sanoa et toi risti on aika tyylikäs :----D

    VastaaPoista
  19. hei täähän on ihan täydellinen. Ihana osa. En oo ikinä, ikinä, ikinä lukenut näin hyvää draamista..
    En ymmärrä mikä laadussa sitten niin oli vialla, omasta mielestä tää oli ihan paras. Hm, no kuitenkin, ihana postaus, en muuta voi sanoakkaan :-D

    VastaaPoista
  20. Tää on ihana. ♥ Se on kirjoitettu niin sujuvasti ja ihanasti. En osaa sanoa muuta.

    VastaaPoista
  21. hyväähh!!! Tohon sopi tosi hyvin taustal soiva Twilight soundrack ;)

    VastaaPoista

Leave a comment, please ~♥