maanantai 26. elokuuta 2013

Tauko.

CAUSE I AM BORN THIS WAY.

Yo ! Moi :3

Mulla olisi tässä ennen  kun meette kuviin pientä ilmoitusasiaa.
Blogini jää siis tauolle ja jos jotakuta syyt kiinnostavat, hän lukekoot ne alapuolelta:
  • Blogissani ei ole vikaa, ei mitään jos sitä luulette. (en tarkoita etteikö vikoja aina löytyisi, mutta tällä kertaa syy ei ole blogini)
  • Syy on seuraava, nukkeni. Vain yhdellä on EHJÄ obitsu. Kaikilla 8 muulla nukella on joko katkennut kaulatappi tai muuten vain huonokuntoinen obitsu. Ostan siis kaikille uudet kaulatapit, ellen koko obitsua.
  • Mä en pysty jatkamaan kuvatarinaani ennenkuin olen nuo kaksi uutta saanut valmiiksi, toinen on pelkästään stock ja toista en vielä edes omista. Eli siis rahaa tarvitaan
  • Rahan keruuaikaa en osaa sanoa, riippuu vahvasti kuinka blogikauppani tuotanto ja amaidollsin toimitus etenee. Myös viikkorahasummista voi riippua, mutta näin karkeasti arvioisin keruuajan kestävän n. 2kk. Eli siis me nähtäisiin lokakuun loppuvaiheilla. Huh, tuntuu pitkältä ajalta, mäkun olen tottunut postaamaan tosi usein !
  • Jos nyt käy niin, että mä oikeesti en pysty pitämään taukoa loppuun asti, vaan postaisin vanhoja kuvia, ettehän te murut syö mua ? ;-; 


Mutta hei, mahtavaa 123lukijaa ! Tosi lyhkäsessä ajassa ootte saavuttaneet näinkin paljon. Blogin ulkoasu tulee muuttumaan tauon aikana tosi radigaalisti, elikkä hehe, silloin siis nähdään :*
Jos blogini jostain syystä on suljettu, älkää pelästykö, se meinaa sitä että ulkoasua muokkaillaan.

Toivon että edes joku luki kaiken tämän schaissen mitä teille kerroin, jos luki, oon sille kiitollinen ;3 

v banneriks ?























Ainiin, oon tässä vakavasti ruvennut miettimään Shinjun nimen muuttamista, sillä tytön nimi on jollain määrin herkkä, sillä sehän kuvastaa Helmeä suomenkieleksi käännettynä. Syitä ovat ne, että en oo edes ite nimee keksiny, ja oon huomannu sen yleistyvän tosi paljon.
Ja haluaisin shinjulle jonkun vähän lyhemmän nimen :3 

Mielipiteitä siis, ja sillee :)

xoxo,

ruth
 

19 kommenttia:

  1. noou......höö......harmi et jäät tauolle, mutta onhan se ihan ymmärrettävääkin. Toivottavasti saat asiat kuitenkin nopeasti tolpilleen (:

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ♥♥ Ja jaksan odottaa :3 Ois kiva jos tauon aikana saisit tehtyy nukkeprofiileja ja lisäämään kuvat sitten myöhemmin? :)

    http://welovekaivo.blogspot.fi/
    ♥~Nukkeblogi~♥

    http://i-m-aliv.blogspot.fi/
    ♥~Lifestyle~♥

    VastaaPoista
  3. Söpöjä kuvia ja toivottavasti tauko ei kestä kauan!

    http://youcanrunbutyoullneverescape.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. ihunii kuviihh!!! Mutta niin.. ETVOIPITÄÄTAUKOOSUNBLOGIONPARASJASUNNUKETONMUNJUMALATTARIA!!!!! hehe..Mut oikeesti pidä vaa mini taukoohhxC

    piperlimee.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Superihania kuvia!! ♥ Ja tauko ;___;

    cheerful-doll.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. haista pieru 8(((((


    ihania kuvia, oot niin taitava kuvaamaan! ja laadussakaan ei oo valittamista. :3 eka kuva sopii hyvin banneriksi!

    VastaaPoista
  7. Tosi hienoja kuvia. :)

    pictureaftertherain.blogspot.com

    VastaaPoista
  8. Hienoja kuvia C:
    Möh, harmi kun jäät tauolle odotin niin innolla sitä jatkoa ;_;
    ja tietty kuviasi muutenkin :D

    VastaaPoista
  9. ihunia kuvia ja luin sen koko tekstin. Ja miks aina kaikki jää tauolle, no sulla on siihen ssyy mutta silti :(

    VastaaPoista
  10. Nähdään sitten lokakuun loppupuolella :) Ihania kuvia ♥

    Pullipgarden.blogspot.com

    VastaaPoista
  11. Harmi et jäät tauolle. :(

    rosesareblackandwhite.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Harmi että pidät tauon :c Kivoja kuvia :>

    VastaaPoista
  13. Luin kaiken! Harmi tuo tauko :( Ei minua haittaa vanhat kuvat ♡ Ymmärrän sinua täysin ♡ Kauniita kuvia ♡

    VastaaPoista
  14. Taukoile vaan niin kauan kuin tarvitsee, tulee kyllä ikävä sun postauksia. En valita, vaikka postaisit keskellä taukoa ;)

    VastaaPoista
  15. ihania kuvia! mistä oot saanu ton kukka jutun mikä on tuon nukkesi päässä?

    VastaaPoista
  16. Apua, sä oot ihan sairaan hyvä kustomoimaan!! o.o ♥ Ja ihania nukkeja :33 Mutta voi ei, ei taukoa.. :c

    ibbesdollslife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  17. Ei Ei Ei Ei Ei Ei

    ;______________;

    OMG SHINJU ON IHANA NOMNOMNOM :3 ♥

    + se on radikaalisti, eikä radigaalisti 8')

    VastaaPoista
  18. Harmi et tulee tauko :c Mut ihania kuvia <3 *q*

    VastaaPoista

Leave a comment, please ~♥